Pioneeriliikeen historia

Pinskuilla on järjestönä pitkä ja vaiherikas historia. Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry eli Pinskut on vuonna 1945 perustettu lasten, nuorten ja perheiden järjestö. Toiminnassa mukana olevia henkilöitä kutsutaan pinskuiksi tai pioneereiksi.Järjestön toimintamuotoihin kuuluvat mm. leirit, kerhot, tapahtumat, kansainvälinen yhteistyö ja koulutukset.

Pinskuliikkeen juuret ovat poliittisessa vasemmistossa ja työväenliikkeessä, ja järjestö onkin syntynyt osana kansainvälistä pioneeriliikettä. Nykyään Pinskut on itsenäinen, puoluepoliittisesti riippumaton ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Toiminnan raamit ja periaatteet määrittää YK:n lapsen oikeuksien sopimus yhdessä järjestön itse määrittämien pinskuarvojen kanssa. Pinskuarvoja ovat muun muassa: solidaarisuus, vapaus, inhimillisyys, rauha, lapsilähtöisyys, yhdenvertaisuus, aktiivisuus, avoimuus, rehellisyys, yhteisöllisyys, työn kunnioittaminen ja ystävyys.

Historiallisessa valossa pioneerit on perinteisesti tunnistettu vihreästä puserosta ja punaisesta liinasta. Vihreä väri on symboloinut nuoruutta ja punaisen liinan kolme kulmaa sukupolvien välistä yhteistyötä. Nykyään värimaailmassa on vahvistunut myös keltainen väri, joka symboloi elämyksellisyyttä ja iloa. Ohjaajille myönnetään eri värisiä punoksia ohjaajakoulutuksen eri suoritusvaiheissa. Nykyään järjestösymbolien ja -tunnusten käyttämisen yleisyys on vaihtelevaa, mutta eri värisiä punoksia käytetään melko yleisesti kaikkialla pinskutoiminnassa merkkinä ohjaajakoulutuksien eri vaihdeiden suorittamisesta.

Nykyään pinskutoiminnan kasvatuksellinen päämäärä on kasvattaa lapsesta persoonallinen, tasapainoinen, oma-aloitteinen, luova, kriittinen, empaattinen ja yhteistyötaitoinen pinsku, joka toimii eettisten ja ekologisesti kestävämmän maailman puolesta niin yksityisessä, paikallisessa kuin globaalissa elinpiirissään.

Nykyään järjestön keskustoimisto on Helsingissä, ja toiminta-alueita – piirejä – on viisi (Etelä-Suomi, Länsirannikko, Häme, Järvi-Suomi, Pohjois-Suomi). Lisäksi pinskutoimintaa pyörittävät aluejärjestöt ja osastot.

Pinskut sai alkunsa halusta järjestää toimintaa köyhien työläisperheiden lapsille. Tänäkin päivänä Pinskut pitävät tärkeänä mahdollistaa erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten kohtuuhintaiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja tarjota syrjimätön, yhdenvertainen, turvallinen ja ekologisesti kestävästi toimiva yhteisö. Pinskuihin on tervetullut kuka tahansa, joka tuntee pinskuarvot omakseen.

Tervetuloa mukaan!


Keskustoimisto- ja aluetyöntekijät

Kate Korpela

Kate Korpela-Juntunen
VT. Toiminnanjohtaja

Annimari Ollila

Annimari suunnittelee ja kehittää kansainvälistä toimintaa sekä vastaa liiton peruskoulutusaineistoista. Annimarin vastuualueisiin kuuluu myös jäsenjärjestöjen tukeminen ja viestintään liittyviä tehtäviä.

Suvi Kulmala

Suvi on Raision Pinskujen toiminnanohjaaja, sekä Länsirannikon vastaava työntekijä
044 967 4493 lansirannikko@pinskut.fi www.lansirannikonpinskut.fi/, www.raisionpinskut.fi/
.

Riina Linstedt

Riina on Hämeen vastaava työntekijä ja piirijärjestön toiminnanohjaaja.
0400 804677
hame@pinskut.fi

Jani Grönroos
Sirpa Martins

 Sirpa on Järvi-Suomen vastaava työntekijä ja toiminnanohjaaja.
040 7529943
jarvi-suomi@pinskut.fi

Ronja Pahtela

Ronja on Etelä-Suomen Pinskut ry:n ja Vantaan aluejärjestön
vt. toiminnanohjaaja.
050 551 9556
etela-suomi@pinskut.fi, vantaa@pinskut.fi

Hallinto

Organisaatio

Keskusliiton jäseniä ovat jäsenjärjestöt, joita ovat piirijärjestöt, aluejärjestöt ja osastot. Liiton jäsenjärjestöillä voi olla sekä henkilöjäseniä että jäsenjärjestöjä säännöistään riippuen.

Pinskut toimii valtakunnallisesti, mutta toiminta-alue voidaan jakaa karkeasti viiteen osaan: Pohjois-Suomi, Järvi-Suomi, Häme, Länsirannikko ja Etelä-Suomi. Yhteystiedot-välilehdellä löydät tiedot oman asuinalueesi toiminnasta vastaavan aluetyöntekijän yhteystiedot.

Keskusliitto tuottaa tukipalveluja ja -materiaaleja paikallisesti ja alueellisesti toimiville jäsenjärjestöilleen. Liiton jäsenjärjestöt vastaavat pääasiassa lapsi-, nuoriso- ja perhetoiminnan järjestämisestä toiminta-alueellaan. Toimintamuotoja ovat mm. retket, kerhot, leirit, koulutukset, tapahtumat ja kansainväliset nuorisovaihdot.

Keskusliiton hallinnon (liittohallitus ja edustajisto) valitsevat liiton sääntöjen mukaan jäsenet, eli jäsenjärjestöt. Keskusliiton hallinnosta löydät lisätietoa Järjestö — Hallinto – alasivulta. Jäsenilleen suunnattujen tukipalveluiden ja -materiaalien tuottamisesta vastaavat liiton palkattu henkilöstö; toiminnanjohtaja ja järjestökoordinaattori sekä mahdolliset projekti-tai kausityöntekijät. Heidän yhteystietonsa löydät Yhteystiedot-sivulta. Keskusliitto tekee myös toiminnallista yhteistyötä, koulutuksia, edunvalvontaa ja sidosryhmäyhteistyötä.

Keskusliiton jäsenjärjestöjen toimintaa koordinoivat alueelliset ja paikalliset pinskutyöntekijät, luottamustoimiset ja aktiivit. Alueellista ja paikallista toimintaa koskevissa kysymyksissä kannattaa siten aina kääntyä lähimmän aluetyöntekijän puoleen (katso Yhteistiedot- sivu).



Hallitus

Liittohallitus johtaa ja valvoo Pinskujen ja jäsenjärjestöjen toimintaa ja niiden tekemää työtä sekä päättää liiton palkatun henkilöstön työsuhdeasioista. Hallitus myös tekee liiton taloutta koskevia päätöksiä sekä päättää liiton niin sanotuista juoksevista asioista. Hallitus kokoontuu noin kuukauden välein. Liittohallituksen toimia valvoo liiton korkein päättävä elin, edustajisto. Liittohallitus toimii korkeimpana päättävänä elimenä edustajiston kokousten välillä.

Liittohallituksen puheenjohtajat (2023-2024)

Anna-Mari Pirinen, puheenjohtaja (erovuorossa 31.12.2024)

anna-mari.pirinen(at)pinskut.fi, p. +35850 554 3851

Joni Korhonen, varapuheenjohtaja (erovuorossa 31.12.2024)

joni.korhonen(at)pinskut.fi, p.+35850 542 8186

Hallituksen jäsenet 2023-2024

Tiina Lehtinen, Marja Holopainen varajäsen (erovuorossa 31.12.2023)
Susanna Pesonen, Nora Koski varajäsen (erovuorossa 31.12.2023)
Mia Minkkinen, Michelle Seppälä varajäsen (erovuorossa 31.12.2024) 
Ronja Pahtela,Pekka Pehkonen varajäsen (erovuorossa 31.12.2023)
Sini Rönkä, Marja Rekonen varajäsen (erovuorossa 31.12.2024)

Hallituksen häirintäyhdyshenkilöinä vuonna 2023 toimii Anna-Mari Pirinen
ja Susanna Pesonen.


Edustajisto 2023-2024

Edustajisto kokoontuu 2 kertaa vuodessa kevät- ja syyskokoukseen, sääntömääräisissä kokouksissa käsitellään lasten asemaa, sääntöasioita ja keskeisiä strategisia linjauksia. Edustajisto valitsee myös liittohallituksen jäsenet. Edustajistoon kuuluu sääntömääräisesti 15-40 jäsentä. Edustajiston puheenjohtajana toimii Mari Koistinen ja varapuheenjohtajana Sara Åkerberg.  Edustajiston jäsenet valitsevat jäsenjärjestöt jäsenäänestyksissään tai piirikokouksissaan.

Edustajiston häirintäyhdyshenkilöinä kauden 2024 loppuun saakka toimivat Sandra Lasarov ja Monica Julkunen-Martins.

Edustajiston puheenjohtajat 

Mari Koistinen, puheenjohtaja, mari.koistinen(at)pinskut.fi
Sara Åkerberg, varapuheenjohtaja, sara.akerberg(at)pinskut.fi


Häirintäyhdyshenkilöt

Liiton yleiset häirintäyhdyshenkilöt vastaavat liiton yleisen yhdenvertaisuussuunnitelman ja häirintäyhdyshenkilötoiminnan kehittämisestä sekä liiton muiden yleisten alustojen moderoinnista. Yleisiin häirintäyhdyshenkilöihiin ja yhdenvertaisuusvastaaviin voi ottaa yhteyttä myös tapauksissa, jotka koskevat esim. liiton palkattuja työntekijöitä. Liiton yleiset häirintäyhdyshenkilöt valitaan 2 vuoden välein.

Häirintäyhdyshenkilöön voit ottaa yhteyttä, jos tunnet, että sinua on ahdisteltu, kiusattu tai muuten kohdeltu epätasa-arvoisesti pinskutoiminnassa (mukaanlukien paikallinen ja valtakunnallinen toiminta sekä toiminnan piiriin kuuluvat internet-keskustelut). Voit ottaa yhteyttä myös, jos koet, että jotakuta toista kohtaan on käyttäydytty väärin tai jos kohtaat häirintään liittyvän ongelman, jota et itse osaa ratkaista.

Häirintäyhdyshenkilöltä saat tukea ja neuvoja ja voitte yhdessä miettiä, kuinka edetä asiassa. Jokainen tapaus käsitellään luottamuksellisesti, eikä minkäänlaisiin toimenpiteisiin ryhdytä ilman asianomaisen kanssa käytyä keskustelua ja sopimusta. Häirintäyhdyshenkilöt ovat vaitiolovelvollisia, eivätkä keskustele tapauksista edes toistensa kanssa ilman lupaasi.

Valtakunnallisissa pinskutapahtumissa valitaan usein tapahtumakohtaiset häirintäyhdyshenkilöt, jotka voivat auttaa tilanteessa jo paikan päällä.

Kuinka ottaa yhteyttä häirintäyhdyshenkilöön?

Älä epäröi ottaa yhteyttä häirintäyhdyshenkilöihin, jos koet tai epäilet eriarvoistavaa kohtelua pinskutoiminnassa! Voit ottaa häirintäyhteyshenkilöihin yhteyttä sähköpostitse.  Häirintäyhdyshenkilöt tekevät työtään vapaaehtoispohjalta, joten vastauksissa voi esiintyä viiveitä.

Pinskujen häirintäyhdyshenkilöt

Ronja Pahtela
Häirintäyhdyshenkilö

Mari Perttola
Häirintäyhdyshenkilö

Mirka Lasarov

Häirintäyhdyshenkilö

Häirintäyhdyshenkilöiden yhteissähköpostiosoite on:  hairintayhdyshenkilot@pinskut.fi Notskissa heidät tavoittaa profiilista ”Häirintä Yhdyshenkilö”.