Miten pääsen mukaan Pinskuihin?

Pinskut järjestävät paikallisosastot ympäri maata. Helpoin tapa päästä mukaan on etsiä pinskupakin tapahtumista itselleen sopiva tapahtuma ja tulla katsomaan millaista homma on. Toiminta on kaikille avointa, eikä tarvitse olla jäsen osallistuakseen pinskutoimintaan.

Mitä Pinskuissa tehdään?

Pinskutoiminta on monipuolinen harrastus, jonka parissa pääsee tekemään miltei kaikkea mahdollista eräretkistä itsetutkiskeluun. Itse toiminnan sisältö riippuu vahvasti paikallisesta ja alueellisista painotuksista. Toiminnan sisältöön voi paljon vaikuttaa myös menemällä rohkeasti itse mukaan vapaaehtoiseksi.

Haluaisin tulla mukaan yhdessä pienen lapseni kanssa. Onko se mahdollista?

Pinskutoiminta on lähtökohtaisesti perheystävällistä, ja tutun aikuisen mukaan tuleminen on sitä suositeltavampaa mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Myös ensisijaisesti perheille suunnattua toimintaa järjestetään esimerkiksi erilaisten retkien muodossa.Perhetoiminnan mahdollisuuksia kannattaa kysellä lähimmästä aluetoimistosta. Aluetoimistojen yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot-palkista.

Onko pinskutoiminta poliittista?

Vaikka pinskutoiminnan juuret on poliittisessa vasemmistossa, Pinskut ei ole puoluepoliittinen toimija. Pinskutoimintaan osallistuakseen ei myöskään tarvitse olla puoluepoliittisesti orientoitunut tai sitoutunut. Riittää, että kokee pinskuarvot tärkeiksi tai haluaa itselleen ja/tai lapselleen kohtuuhintaisen ja mukavan harrastuksen pinskutoiminnan parissa.

Teemme poliittista vaikuttamis-ja edunvalvonta työtä erilaisissa verkostoissa, kuten  Anna Lapselle Ääni-kampanjassa, ja otamme säännöllisesti kantaa julkilausumin muun muassa lapsen oikeuksiin ja asemaan liittyen. Teemme yhteistyötä kaikkien sellaisten tahojen kanssa, jotka kokevat heikommassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden asian omakseen.

Pinskuliiton toiminta-ajatuksena eli missiona on olla lasten, nuorten ja perheiden järjestö, jonka toimintaa ohjaa pinskuarvot. Arvot toimivat kaiken pinskujärjestöissä tehtävän käytännön työn ohjenuorana. Arvoista lisää:https://pinskupakki.fi/jarjesto/pinskuarvot

Millaista kasvatustyötä teette?

Pinskujen kasvatustyö perustuu pinskupedagogiikkaan. Pinskupedagogiikka on pinskutoiminnassa tapahtuvaa kasvatusta, joka tukee lasten ja nuorten yksilöllistä kasvua, tietotaidon kehittymistä ja perheiden sekä toisen sektorin (varhaiskasvatus ja peruskoulu) kasvatustyötä. Pedagoginen tietotausta ohjaustyön osana ja tukena lisää kasvatuksen tavoitteellisuutta ja ohjaa toiminnalle asetettuja laatumittareita.

Pinskupedagogiikkaa läpileikkaavia pedagogisia teemoja ovat yhteisökasvatus ja osallisuus, globaalikasvatus ja kansainvälisyys, ympäristökasvatus ja kestävä kehitys sekä seikkailu-ja elämyskasvatus. Lue lisää: https://pinskupakki.fi/kasvuymparisto/pinskupedagogiikka