Tänään 20.11 vietämme YK:n lapsen oikeuksien päivää, jonka teema on lapsen oikeus hyvinvointiin. Oikeus hyvinvointiin on erittäin ajankohtainen aihe maamme hallituksen aikoessa toteuttaa hallituskautenaan jättileikkaukset kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä sosiaaliturvaan, sosiaali-ja terveyspalveluihin, vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin ja koulutukseen.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus määrittää, että jokaisella lapsella on oikeus terveyteen, riittävään ravintoon, sosiaaliturvaan, elintasoon, terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön, koulutukseen sekä lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan. Lapsen hyvinvointiin liittyvät monet asiat, kuten perheen elinolot, toimeentulo ja yhteiskunnan tarjoama suojelu, joita ollaan nyt rapauttamassa vahvasti samalla kertaa:
-Yhteisvaikutukset iskevät erityisen rajusti kaikkein vaikeimmassa taloudellisessa tilanteessa kamppaileviin lapsiperheisiin. Kun samaan aikaan leikataan sosiaaliturvasta, sosiaali- ja terveyspalveluista, varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta ja järjestöjen avustuksista, käytännössä kaikki turvaverkot heikentyvät näiden ihmisryhmien ympäriltä. Kun elämässä tapahtuu suuri mullistus, on riski, että lapsi jää entistä herkemmin tyhjän päälle, kommentoi Pinskujen toiminnanjohtaja Anni Hakolampi.
Jo nyt inflaatio on lisännyt lapsiperheiden ahdinkoa. Tällä hetkellä noin 130 000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella, ja määrä kasvaa jatkuvasti elinkustannusten nousun myötä. Lapsella on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti aina oikeus hyvään elämään ja erityiseen suojeluun. Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus on osoittanut, että köyhyyskokemus vaikuttaa lasten välittömään hyvinvointiin sekä pitkälle elämänkulkuun. Lapsilla, jotka kokevat köyhyyttä, olisi moni tavoin parempi tulevaisuus, jos he eivät olisi kokeneet köyhyyttä:
- Hallituksen ajama politiikka murentaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Tuloerot repeävät, huono-osaisuus lisääntyy rajusti ja huono-osaisuuden ylisukupolvisuus vahvistuu entisestään. On selvää, että näillä leikkauksilla tulee olemaan katastrofaaliset seuraukset niin inhimillisesti, yhteiskunnallisesti kuin taloudellisesti. Näistä päätöksistä maksetaan kovaa hintaa vielä vuosikymmenten päästä 1990-luvun laman seurausten tapaan, ennustaa Hakolampi.
THL:n Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimusaineiston valossa juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset, nuoret ja perheet tarvitsevat toimivia, julkisia palveluita ja yhteiskunnallisia turvaverkkoja kaikkein eniten. Kun näitä palveluita heikennetään, järjestöt ovat niitä, jotka paikkaavat hyvinvointivaltion valuvikoja järjestämällä maksutonta ja kohtuuhintaista vapaa-ajantoimintaa, tukea, koulutusta ja konkreettista ruoka- ja tarvikeapua. Koska myös yleishyödyllisten järjestöjen avustuksia tullaan leikkaamaan, on aiheellista pelätä, että kaikki hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkot pettävät samalla kertaa 1990-luvun laman tapaan:
- 1990-luvun laman aikana yhteiskunnan turvaverkot eivät ottaneet kiinni ja perheet jäivät ongelmien kanssa yksin. Mielenterveys- ja päihdeongelmat räjähtivät käsiin, ja Suomi jakautui voittajiin ja häviäjiin. Sama tuhoisa kehityskulku on tapahtumassa nyt, ja hallitus kaataa vielä bensaa liekkeihin aikomuksillaan keventää oluen verotusta ja helpottamalla väkevien alkoholijuomien saatavuutta. Lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta järkyttävän vastuutonta ja kallista politiikkaa, Hakolampi puuskahtaa.
Jotta 1990-luvun lamat voidaan välttää, tulee lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin suhtautua sosiaalisena investointina, johon panostaminen kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Varhaislapsuudessa rakennetaan nuoruuden ja aikuisuuden hyvinvointi, jotka kantavat elämän eri nivelvaiheiden, kuten opiskelemaan pääsemisen, työelämään siirtymisen ja perheen perustamisen yli.
- Näissä kohdissa julkisilla varoilla rahoitettavan turvaverkon ja palveluiden on tuettava oikea-aikaisesti ja matalalla kynnyksellä niitä, kenelle muutokset ovat vaikeita. Nuorten sukupolvien yhä pienentyessä jokainen syrjäytetty lapsi tai nuori on kallis, hukattu mahdollisuus. Siihen meillä ei ole varaa, muistuttaa Hakolampi.
Lisätiedot:
Anni Hakolampi
toiminnanjohtaja
anni.hakolampi(at)pinskut.fi
044 323 0223
#SaanVoidaHyvin #LapsenOikeudet #politiikka #leikkaukset #hyvinvointi