Pinskujen etänä Mukila-alustalla järjestetyssä edustajiston syyskokouksessa 23.-24.9 hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024. Vuonna 2024 alkaa uusi strateginen kausi, jolla panostetaan erityisesti toiminnan vaikutuksien, näkyvyyden ja lapsen oikeuksien esiintuomiseen sekä valmistaudutaan vuonna 2025 häämöttävään 80-vuotisjuhlavuoteen. Suunnitelmissa on varauduttu myös vuonna 2024 tapahtuvaan toimitilamuuttoon, jolla pyritään saamaan pinskutoiminnasta pitkällä aikavälillä kustannustehokkaampaa.
Kokouksessa valittiin myös erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet toimikaudelle 2024-2025. Liittohallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin Nora Koski (varalla Satu Vainio), Ronja Pahtela (varalla Jukka Pahtela), Tiina Lehtinen (varalla Marja Holopainen). Hallituksessa jatkavat 31.12.2024 saakka Sini Rönkä (varalla Marja Rekonen) sekä Mia Minkkinen (varalla Michelle Seppälä).
Hallituksen puheenjohtaja Laura Aallon eropyynnön myötä valittiin myös hallituksen varsinaiseksi puheenjohtajaksi nousevalle Anna-Mari Piriselle työpariksi uusi hallituksen varapuheenjohtaja. Valinnasta järjestettiin vaali Heidi Hollon ja Joni Korhosen välillä. Enemmistön äänillä Joni Korhonen valittiin tehtävään vuoden 2024 loppuun saakka. Korhonen tekee paluun hallituksen varapuheenjohtajan tehtäviin toimittuaan varapuheenjohtajana kauden 2021-2022.
Kokouksessa käsiteltiin yksi aloite ohjaajaseminaarista. Aloite poiki työryhmän, joka suunnittelee vuodeksi 2024 ohjaajille suunnatun tapahtuman. Kokouksessa käsiteltiin myös jaostojen ja työryhmien kuulumisia sekä kerättiin ideoita juhlavuoden 2025 toteutukseen.
Edustajiston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään etänä Mukila-alustalla 19. - 21.4.2024.