Lasten äänestys toteutuu 1.1-31.3.2022
Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry Pinskujen edustajisto päätti kevätkokouksessaan 2021 jäsenäänestyksen järjestämisestä, joka kattaa myös alle 15-vuotiaat järjestön toiminnan piirissä olevat lapset ja nuoret. Edustajisto delegoi lasten äänestyksen käytännön järjestelyt liittohallitukselle, joka on päättänyt toteuttaa äänestyksen parihaastatteluiden avulla.
Alle 15-vuotiaiden kuulemisen tausta
Alle 15-vuotiaiden oikeus tulla kuulluksi perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12. artiklaan, jolla taataan lapselle oikeus ilmaista näkemyksensä vapaasti kaikissa lasta koskevissa asioissa ja huomioida ne lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Sopimuksen toteuttamiseksi lapselle on annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa toimissa. Alle 15-vuotiaiden toimintaan osallistuvien oikeudesta tulla kuulluksi määrätään myös Pinskujen johtosäännössä, joka on tarkistettu ja päivitetty viimeksi edustajiston toimesta syyskokouksessa 2021.
Lasten äänestykseen voi osallistua kaikki sellaiset lapset ja nuoret, jotka ovat äänestyshetkellä korkeintaan 14-vuotiaita.
Haastattelijat lasten äänestyksen toteuttajina
Äänestyksen toteuttamiseksi ja riippumattomuuden takaamiseksi jokaiselta toiminta-alueelta (Etelä-Suomi, Järvi-Suomi, Pohjois-Suomi, Häme ja Länsirannikko) palkataan äänestystä varten haastattelijat, jotka toimivat haastattelutilanteissa työpareina. Jokaiselta toiminta-alueelta palkataan 1-2 haastattelijaa. Haastattelijan tehtävästä maksetaan palkkaa 12,50€/h + mahdolliset matkakulut ja päivärahat.
Saman toiminta-alueen haastattelijat eivät lähtökohtaisesti toimi työparina. Työpari koostuu eri toiminta-alueelta tulevista haastattelijoista, joiden suositellaan edustavan äänestettävästä asiasta eri näkemyksiä äänestyksen riippumattomuuden ja aidon kuulemisen takaamiseksi.
Haastattelijoiden tehtävät ja eettiset periaatteet
Haastattelijoiden tehtävänä on suorittaa haastatteluja alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten keskuudessa aikavälillä 1.1-31.3.2022 lähihaastatteluina (kerhot, leirit, retket, tapahtumat) sekä etänä esim. Mukilaa hyödyntäen.
Haastattelijoiden tulee noudattaa työssään erityistä haastattelurunkoa ja eettistä ohjeistusta sekä osallistua alkuperehdytykseen, jossa haastattelurunko ja haastattelun eettisen periaatteet käydään läpi. Kaikki haastatteluaineisto tulee myös tallentaa, sillä kerätyn aineiston ja siitä tehdyt johtopäätökset tarkastaa liittohallitus ennen lasten äänestyksen tulosten vahvistamista. Tallennettua aineistoa ei käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen eikä sitä julkaista missään. Aineisto kerätään siten, että yksittäinen lapsi ei ole aineistosta tunnistettavissa, koska aineistolla todennetaan ainoastaan annettujen äänten alkuperä ja yhteneväisyys haastattelijoiden raportoimien äänten kokonaismäärään. Tarkistuksen jälkeen kaikki tallennettu aineisto tuhotaan.
Leireillä, tapahtumissa ja kerhoissa tapahtuvista haastatteluista lähetetään ennakkoinfo huoltajille ja tästä kerrotaan ennakkoon myös tilaisuuteen osallistuville lapsille ja nuorille. Haastatteluun osallistuminen on täysin vapaaehtoista.
Haastattelijaksi hakeminen ja aikataulu
Haastattelijan tehtävä alkaa joulukuussa 2021 viikon 51 alussa etänä tapahtuvalla perehdytyksellä (kesto max 3h) , johon osallistuminen on ehto haastattelijaksi pääsemiselle. Jos olet kiinnostunut haastattelijan tehtävästä, ota yhteys lähimpään aluekeskukseen (ks. Yhteystiedot-sivu) viimeistään 29.11.2021.
Aluekeskus toimittaa haastattelijaesitykset liittoon 30.11.2021 mennessä.