Hei!
Koko edustajisto haluaa kiittää kaikkia rohkeita lapsia ja nuoria, jotka halusivat vaikuttaa ja kertoa mielipiteensä tähän asiaan!
Me edustajiston jäsenet haluamme tiedottaa nimiäänestyksen tuloksista. Edustajisto on siis se, joka viimeisimpänä päättää järjestömme asioista ja toiminnasta. Edustajistossa teemme isoja ja linjaavia päätöksiä koskien toimintaa, jossa sinäkin olet mukana.
Edustajistolle saapui vuonna 2019 yhdeltä lapsiryhmältä videomuotoinen lapsialoite, jossa lapset ja nuoret halusivat muuttaa liiton virallisen nimen Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry:stä, Pinskut ry:ksi. Tämän lapsialoitteen jälkeen me aikuiset olemme käyneet keskustelua mahdollisesta nimenmuutoksesta jo muutaman vuoden ajan. Päätimme kuitenkin, että tämä on niin iso asia, että haluamme kuulla toimintaamme osallistuneita lapsia ja nuoria laajasti. Siksi toteutimme nimiäänestyksen kaikille toiminnassamme toimiville halukkaille lapsille ja nuorille. Lasten nimiäänestystä toteutettiin kevään aikana monissa tapahtumissa ja kerhoissa ympäri Suomea.
Vuonna 2015 liiton virallisen nimilyhenteen SDPL korvasi nimilyhenne Pinskut. Sana Pinsku on lyhenne sanasta pioneeri ja tätä lyhennettä toimijat ovat käyttäneet keskuudessaan jo vuosikymmenten ajan.
Viime vuoden lopulla järjestimme myös äänestyksen liittomme jäsenjärjestöille. Äänet jakautuivat seuraavasti:
-
15 ääntä liittomme nykyiselle nimelle Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry:lle
-
15 ääntä ehdotetulle nimelle Pinskut ry
Lasten nimiäänestykseen osallistui lopulta yhteensä 104 lasta ja äänestäjiä oli jokaiselta toiminta-alueeltamme Suomesta! Äänet jakautuivat seuraavasti:
-
29 ääntä liittomme nykyiselle nimelle Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry:lle
-
75 ääntä ehdotetulle nimelle Pinskut ry
Kävimme edustajiston huhtikuisessa kevätkokouksessa pitkiä keskusteluita nimiäänestyksestä. Lopuksi edustajisto äänesti nimenmuutoksesta ja äänet jakautuivat seuraavasti:
-
6 ääntä nimelle Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry
-
9 ääntä nimelle Pinskut ry
Virallinen nimen muutos on sääntömuutos, jota tulee kannattaa 2/3 edustajiston jäsenistä. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että uutta nimeä olisi pitänyt kannattaa 10 edustajaa ja näin nimenmuutos jäi yhden äänen päähän.
Tällä päätöksellä siis liittomme virallinen nimi on Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry, josta käytetään lyhennettä Pinskut. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että jokainen saa toiminnassamme olla oma itsensä ja kutsua toimintaa sillä nimellä, mikä itsestä tuntuu parhaalta.
Liittomme tulee jatkossakin huolehtimaan siitä, että toimintaan osallistuville lapsille ja nuorille tarjotaan aktiivisesti mahdollisuuksia kertoa mielipiteitään koko toimintaamme koskevassa päätöksenteossa.