Weekends for Climate on Pinskujen ja Nuorten Kotkien yhteinen ilmastokasvatushanke kotikansainvälisellä ulottuvuudella. Hanke on jatkoa vuonna 2020 toteutetulle Liikkuva luontoleiri -hankkeelle.
Weekends for Climate -hankkeen puitteissa järjestetään noin kaksipäiväisiä ilmastoteemaisia päiväleirejä 12-15-vuotiaille nuorille eri puolella Suomea. Päiväleireillä toteutetaan myös uutta etäyhteyksin toteutettavaa kansainvälistä toimintaa, jossa nuoret pääsevät kommunikoimaan kansainvälisten kumppanijärjestöjen nuorten kanssa virtuaalisesti joko reaaliaikaisesti tai erilaisin videotervehdyksin ja haastein. Leireillä nuoret saavat laadukasta tietoa ilmastonmuutoksesta, motivaatiota ja työkaluja käytännön toimintaan sekä turvallisen tilan ilmastohuolen käsittelemiseen. Nuoret saavat myös tilaisuuden toimia yhdessä kansainvälisten ikätovereidensa kanssa yhteisen tavoitteen eteen, mikä kasvattaa osallistujien globaalia solidaarisuutta.
Päiväleirejä pyritään järjestämään viikonloppuisin ja loma-aikoina kesän ja syksyn aikana paikallinen koronatilanne huomioiden. Leirit pyritään järjestämään nuorille entuudestaan tutuissa toimintaympäristöissä, kuten nuorisotiloissa.
Mukana hankkeessa ovat Pinskujen pitkäaikaiset kumppanit Kinderring Berlin, Pionyrska skupina Sumperk ja Centrum voľného času Prievidza sekä Nuorten Kotkien kansainvälinen kattojärjestö IFM-SEI.
Weekends for Climate -hanketta voi seurata seuraavilla kanavilla:
Facebook: https://www.facebook.com/weekendsforclimate
Instagram: @weekendsforclimate
Nettisivut: www.weekendsforclimate.fi
Lisätietoja saat myös ottamalla yhteyttä hankkeen projektisuunnittelijaan Annimari Ollilaan annimari.ollila [ät] pinskut.fi.